Tietoja minusta

Oma kuva
Pienen tytön äiti, joka tykkää herkutella ja laiskotella, mutta tykkäisi olla myös hyvässä kunnossa!

Näin kevennyn

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kiirettä pidellyt

Huhhahhei mihin nää päivät oikein vilisee? Normaalit päivätoimet, muutamat menot ja alkaneet kovat treenit on pitäneet kiireisinä. Joka päivä olisi ollut jotain kerrottavaa, mutta en vaan oo pystynyt keskittymään kirjoitteluun.

Viime keskiviikkona siis aloitin Tapout XT treenit. Ekat kuusi treeniä vedetty ja tänään eka lepopäivä (tosin menen tänään pumppiin, huomenna siis täyslepo). On kyllä vauhdikkaita treenejä. Hirveästi tehdään lankku- ja punnerrusasennossa eri liikkeitä. Tulee kyllä huomaamata tehtyä paljon inhokkiliikkeitä, koska kaikki tehdään niin vauhdilla ja yhdistettynä muihin liikkeisiin. Olin laskevinani, että ohjelmaan kuuluu 10 eri treeniä. Pysyypä mielenkiinto yllä, kun ei tarvitse joka päivä tehdä samaa settiä.

Helmikuun yhteenvetokin jäi tekemättä. Tosin juurikaan kerrottavaa ei jäänyt, koska liikunnat jäi vähiin ja syömiset oli mitä oli, ja kuukauden painotuloskin tais olla +100g. Muutenkin paino jumittaa nyt, enkä oikein tiedä miten ruokavaliota muuttais.

Äh, mulla lyö pää nyt ihan tyhjää taas. Hommat oottaa taas, koitetaan palailla piakkoin!

5 kommenttia:

  1. Jos paino jumittaa, niin syötkö liikaa/tarpeeksi kaloreita? Varmasti suurin asia, joka jumiin vaikuttaa...

    Kävin muuten lisäämässä sun blogin Blogilistalle, kun en löytänyt sitä sieltä. Itse seuraan blogeja sitä kautta, jotenkin helpompi kuin Bloggerin kautta nykyään. Voit käydä rekisteröitymässä ja lisäämässä itsesi blogin kirjoittajaksi täältä:

    http://www.blogilista.fi/blogi/pullamossosta-priimaa/118916

    VastaaPoista
  2. Ai kiitos, en oo oikeestaan koko blogilistaan koskaan ees perehtynyt! :D

    Joo luulen että tällä erää on saattanut jopa liikaa tulla kaloreita. Yleensä mun tarttee syödä oikeesti tarpeeksi, kun liikuntaakin on paljon, että paino liikkuu, mutta nykyään liikuntamäärät on niin vaihtelevia, että täytyykin olla tarkempi! Eilen jäi kalorit vähän turhankin vähälle, mutta painokin heti humpsahti alespäin :D Katsotaan perjantaina mikä tilanne painon suhteen!

    VastaaPoista
  3. Hmm, en kyllä nyt tajuu/osaa itseäni lisätä blogin kirjottajaksi..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan pyllerö, mä ymmärsin siis ihan väärin kun kuvittelin et blogin kirjoittaja voi _helposti_ käydä nappaamassa bloginsa sieltä omiin nimiinsä, mut pyh. Ilmeisesti se pitääkin nyt ylläpidon kautta poistaa blogi ja sit lisätä uudestaan mikäli nyt edes ymmärsin oikein. Mää oon niin fiksu, voi hyvä luoja! Anteeks tää kaikki säätö ja vaivannäkö mitä täst ny sulle tulee. :/

      info@blogilista.fi

      Poista

Kommentoi, tsemppaa, anna palautetta, risuja/ruusuja, jätä terveiset tai muuten vain puumerkkisi! =)