Tietoja minusta

Oma kuva
Pienen tytön äiti, joka tykkää herkutella ja laiskotella, mutta tykkäisi olla myös hyvässä kunnossa!

Näin kevennyn

torstai 15. toukokuuta 2014

Puoliväli

Kirjoittaminen on jäänyt. Enkä oo jaksanut ottaa siitä stressiä. Oon miettinyt jo koko blogin poistamista taas, mutta päätin sen jättää, postauksia tulee vaan harvemmin. Ajattelin, että jos jotakuta mun saavutukset kiinnostaa, niin voisin tosiaan edistymisistä tänne aina tulla kertomaan. Eli harvoin tarinaa tarjolla =D

Nyt on kuitenkin VIHDOINKIN saavutettu Tapoutin puoliväli. Eli kuudes viikko saatu pakettiin. Tähänhän on kyllä mennyt paljon enemmän aikaa, koska taukoja on ollut niin paljon flunssien ja liikuntavammojen takia. Viimeisin ongelma oli rintalihakset, jota vihloi, ja sen myötä "samaan kohtaan" selässä lapojen vierestä vihloi.


Mitäs sanotte? Uskaltaisin väittää, että jotain pientä edistystä hauiksen alueella tapahtunut. Eikä pelkästään siellä, vaan olisiko myös olkapää hieman pyöristynyt? Wau, täytyy sanoa, että enpä oo itse aikaisemmin saanut kokea tämmöisiä huomioita omassa kropassa, edes näinkään pieniä :D Pienestä se on oltava tyytyväinen tässä kohtaa!

Vaatekuvat on vielä ottamatta, pakko kai nekin ottaa, jos olisi jo konkreettisia muutoksia nähtävillä. Tässä mittamuutoksia Tapoutin alusta tähän päivään:

Käsivarsi -1cm
Rinnanympärys -2cm
Rinnan alta -0,8cm
Vyötärön kapein -2,1cm
Jenkkikset -0,5cm (iso NYYH)
Lantio -1,3cm
Reisi -1cm
Pohje -0,5cm

Paino 69,4 kg --> 66,2 kg eli -3,2kg. Oon jo tottunut, että mulla on tää hidas tahti, niin tähän on tyydyttävä, on tässä kuitenkin pienennytty! :)

1 kommentti:

  1. Todellakin huomaa muutoksen käsivarressa ja olkapäässä! :) Ja onhan yli kolmen kilon painonpudotuskin hieno tulos, jee hyvä sinä! :)

    VastaaPoista

Kommentoi, tsemppaa, anna palautetta, risuja/ruusuja, jätä terveiset tai muuten vain puumerkkisi! =)